Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab:n historiaa

Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab:n toiminta alkoi 2.1.1925 Mikonkatu 8, Helsingissä nimellä O.Y. Tekninen Tehdas Valkoinen Risti A.B. Tekniska Fabriken Vita Korset. Vuonna 1930 Valkoisesta Rististä tuli Storgårdsin suvun perheyritys, kun Johan Storgårds osti osake-enemmistön yrityksen ruotsalaiselta perustajalta, joka palasi kotimaahansa. Tuotanto käynnistyi toukokuun 15. päivänä 1925 ja yhtiön palkkalistoilla oli tuolloin 7 työntekijää, paikkana oli Aikatalon nykyinen paikka Ateneumin vieressä. Ensimmäisiä tuotteita olivat Sanosan-hedelmäsuola ja hius-shampoopulveri. Valkoinen Risti valmisti sen jälkeen mm. Auringon-loistemetalli-kiilloketta, kiillotusliinoja, Stadion-pastilleja, rautaviiniä ja Burovin-balsamia. Yritys siirtyi myöhemmin Kruunuhakaan, jossa toiminta loppui 27.2.1944, kun neuvostolentopommi osui tehtaaseen. Valkoinen Risti evakuoitiin Porkkalaan, josta tuli myöskin lähtö alueen siirtyessä Neuvostoliiton tukikohdaksi. Nykyiselle paikalle yritys muutti 1940-luvun lopulla, keskelle maaseutua, josta tosin löytyi hyvää ja uskollista työvoimaa läheltä. Vuonna 1954 Valkoisesta Rististä tuli maailman suurimpiin kuuluvan hiusten-hoitoalan yrityksen, Helene Curtisin lisenssivalmistaja, tuotteina mm. Suave, Silkki-Leena ja Finesse. Valkoinen Risti toi ensimmäisenä mm. aerosolihius-kiinteen Suomen markkinoille. Tämän päivän teknokemian tuotteista tunnetuimpia lienevät Vitalis-voide ja Vival -silmämeikinpoistolaput, tuontituotteista K2r -Uunin- ja Grillinpuhdistaja Sveitsistä. Vuoden 1960 jälkeen Valkoinen Risti vei myös valmistamiaan tuotteita pääosin Pohjoismaihin ja Venäjälle. Vuonna 1960 Valkoinen Risti aloitti tuoksualalla merkkeinä mm. Pierre Cardin, Carven ja Capucci. Systemaattisella työllä tuoksutoiminta kehittyi osaksi Valkoisen Ristin yrityskuvaa ja tunnettujen merkkien edustus lisääntyi. Viime vuosikymmenen yritysostot ja tax-free kaupan muutokset ovat kuitenkin pienentäneet edustuksien määrää. Tämän päivän päämerkkejä ovat italialaiset Police ja Lotto.

Vitaliksen historiaa

Oy Valkoinen Risti – Vita Korset Ab alkoi valmistaa Vitalis vedetön voidetta vuonna 1936. Vitalis oli aikoinaan suurin puhtaasti kotimainen kosmeettinen valmiste. Vitaliksen historiaan kuuluukin erilaisia käännekohtia. 1939 syttynyt sota toi mukanaan vaikeuksia ja Vitaliksen raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien saanti vaikeutui: peltirasioiden loputtua pakattiin Vitalis mustiin bakeliittirasioihin. Vaikeina vuosina piti tuotantoa supistaa ja tuotteita ei riittänyt kaikille asiakkaille, mutta yritys valitsi mieluummin tämän linjan kun sen, että markkinoille olisi päästetty ala-arvoista tavaraa. Näin pystyttiin takaamaan tuotteen saatavuus vaikeista ajoista huolimatta. Parhaina vuosina Vitalista myytiin kotimaassa lähes 700 000 rasiaa vuodessa. Vuonna 1965 alettiin Valkoisen Ristin tuotteita viedä moniin maihin, pääasiassa kuitenkin Pohjoismaihin. Vitalis oli yksi näistä ja se tunnettiinkin Ruotsissa ja Islannissa nimellä Vitagold. Vuoteen 1966 mennessä oli ylitetty jo 10 milj. rasian raja. Vuoteen 1985 mennessä sitä oli myyty jo yli kaksikymmentä miljoonaa pakkausta ja se on ollut vuosikymmeniä Suomen myydyin vedetön ihovoide. Pakkauksen ulkonäkö ja koko on käynyt läpi monet muutokset. Vitalista on pakattu pieniin 25 ml rasioihin ja suurin pakkaus oli 500 g purkki. Tunnetuin rasia lienee kuitenkin 50 ml peltirasia jollaisesta sen löytää vielä tänäkin päivänä. Vitaliksen logo on myös muuttunut ajan saatossa timantin muodosta ovaaliksi. Kaikki muutokset on tehty hellävaroen ja kunnioittaen alkuperäisiä värejä sekä rasian alkuperäistä muotoilua.